Emännän piirakkapaja Niinisaaressa, Saimaan saaristossa
Tule Okkolan emännän Paulan karjalanpiirakkapajaan! Samalla pääset kurkistamaan aitoon suomalaiseen saaristolaiskotiin.
Saatavuus:
Yksityisryhmille vuoden ympäri.
Kenelle:
Kaikille perinteistä ja leivonnasta kiinnostuneille!
Hinta:
Perusmaksu 330 €. Perusmaksuun sisältyy 6 henkilöä. Ylimenevät henkilöt 55 €/hlö (lapset 4-12 v 45 €/hlö). Maksu peritään jokaisesta työtilaan tulevasta. Ryhmän enimmäiskoko on 12 henkilöä. Hintaan sisältyy opetus, raaka-aineet, kahvi tai tee ja munavoi paistettujen piirakoiden kera. Asiakkaat saavat paistetut piirakat mukaansa.
Lisämaksusta keittoruokailu piirakkapajan yhteydessä. Keittovaihtoehtoina lohi, liha tai kasvis. Koko ryhmälle valittava sama keitto. Hinta 15 € / hlö.
Tiedustelut:
Tervetula kotiini Niinisaareen, Saimaan saaristoon Puumalaan!
Leivotaan yhdessä aitoja karjalanpiirakoita, jaetaan tarinoita ja syödään lopuksi yhdessä. Karjalanpiirakat paistamme puu-uunissa, 1700 luvun hirsituvan hienossa ympäristössä. Aloitetaan tekemällä yhdessä pohjataikina, piirakkapajassa opit täyttämään ja rypyttämään piirakat kuin ammattilainen.
Sopii niin vasta-alkajalle kuin kokeneemmalle taitojen hiomiseen.
Lopuksi juodaan teet/kahvit ja syödään yhdessä piirakoita munavoin kera. Saat mukaasi reseptin ja loput piirakat.
Piirakkapajaa on järjestetty jo vuodesta 2015 alkaen. Käytämme ruisjauhona leipomiseen paikallisen, D.O. Saimaa-merkityn Rapion Myllyn ruisjauhoja. Karjalanpiirakat voi etukäteen pyydettäessä leipoa myös laktoosittomana.
Pajan kulku:
- Otan sinut vastaan kodissani ravintola Niinipuun vieressä. Pihapiiri on luokiteltu perinnepihaksi. Juodaan alkoholittomat alkumaljat kelistä riippuen vaahteran alla perinnepihapiirissä tai tuvassa. Piirakkapaja pidetään kodissani 1700-luvun hirsituvassa. Esiliinat tulevat talon puolesta. Tehdään yhdessä pohjataikina, näytän tapani täyttää ja rypyttää piirakat. Ohjeistan, neuvon, näytän. Paistetaan piirakat puu-uunissa. Lopuksi voidellaan piirakat, juodaan teet/kahvit ja syödään yhdessä piirakoita munavoin kera. Saat mukaasi reseptin ja loput piirakat paperipussissa.
- Kenelle sopii? Perheille, kaveriporukoille, polttariporukoille tai vaikka työporukoille. Tupaan astuessa on muutama porras. Lapset ja vauvat tervetulleita. Alle 4-vuotiaat maksutta.
- Ryhmäkoko: 1-12 henkeä.
- Milloin varattavissa? Ympäri vuoden, huomaa että varaus tulee tehdä viisi päivää ennen. Piirakkapaja alkaa kello 10.00 ellei muuta erikseen sovita.
Kesto: n. 2,5 h
Pähkinänkuoressa
- Maailmalta tuttu suosittu baking workshop-konsepti!
- Tule ensimmäistä kertaa oppimaan tai terästä taitojasi yhdessä hauskaa pitäen.
- Koe aito karjalanpiirakkaleivonta, leivotaan yhdessä perinteisellä reseptillä (EU:n tuotesuojattu Aito Perinteinen Tuote)
- Sisältää essun workshopin ajaksi, tarvikkeet, alkumaljan, opastuksen, teen/kahvin.
- Sijainti: Puumala, Etelä-Savo. 1 h 15 min ajomatka Imatralta, Mikkelistä tai Savolinnasta.
- Kurssin vetäjä on Kitteeltä Puumalaan muuttanut karjalanpiirakkataituri Paula Okkola, jonka kotona kurssi vedetään.
- Lisämaksusta mahdollisuus keittolounaaseen, hinta 15 €/hlö.
Perusmaksu 330 € sisältää 6 osallistujaa. Ylimenevät osallistujat +55€/hlö (lapset 4-12v 40 €/hlö). Maksun piiriin kuuluu jokainen työtilaan tuleva.
Varaus tehtävä viimeistään 5 vrk ennen pajan alkua. Ilmainen peruutus viimeistään 3 vrk ennen varauksen alkua.